Tekstit

Kuinka kaikki alkoi ?

Kuva
Palataan aina vuoteen 2000, jolloin aloitti Oulun yliopistossa vuosikurssillinen teknologiapainotteisia ope-opiskelijoita.  Olin yksi paristakymmenestä uudesta Teknosta, jotka ammensivat Matti Lindin oppeja teknologiakasvatuksesta. Vuosia ja opettajakokemusta oli karttunut näistä ajoista jo reippaasti, kun sattumoisin viime talvena soittelin vanhalle ystävälleni Jussi Näykille OKL-ajoita. Hänellä oli kiinnostava projekti menossa, eikä siinä kauaa tarvinnut asioista keskustella, kun olimme yhtä mieltä, että Lapua on yritäjähenkisenä Pohjanmaan kuntana oiva paikka teknoluokka-projektille. Palikat hyvälle projektille olivat siis kasassa. Enää ne tarvitsi vain järjestellä oikeaan järjestykseen... Kotona Lapualla kuningasidea piti tietysti selvittää omassa koulussa työkavereille ja sivistyskeskuksessa hoitaa muutamat paperiasiat kuntoon.  Oulun suunnalla Rajakylässä J. Näykki oli tiimeineen luonut suuntaviivat toiminnalle, joten tulevan vuoden  suunnitelmat oli helppo aloittaa